Nuottakallion mökki on rakennettu vuonna 2006 rauhalliseen paikkaan kauniin kallioisen mäen päälle. Nuottakallio sijaitsee Ristiinassa Saimaalla Käenniemen selän tuntumassa.

Korkeasta sijainnistaan huolimatta mökki sulautuu hyvin ympäristöönsä.

Olohuone on korkea ja avara, kattoon saakka avoin tila, joka on yhtä keittiön ja ruokailutilan kanssa. Sohva toimii vuoteena kahdelle.

Olohuoneesta pääsee parvelle portaita pitkin. Varaava takka antaa lämpöä tasaisesti.

Pitkän ruokapöydän ääreen mahtuu 8 hengen seurue vaivatta. Loma-Väkkärän mökeissä on kotimaiset Kermansaven astiastot.

Raikkaan vihreä keittiö on Kaurian kaksostyttöjen maulla suunniteltu ja toteutettu. Kiviset pöytätasot kestävät kuumat paistokset ja keitokset.

Alakerrassa on kaksi makuuhuonetta ja yläkerrassa parvi. Kahden erillisen sängyn makuuhuoneessa on reilusti kaappitilaa.

Piilutut hirsiseinät tuoksuvat puulle ja tuovat oikean mökkitunnelman myös yöuniin.

Yläkerran parvi on lasten kiehtova leikki- ja yöpaikka. Aivan pienimmille se ei kuitenkaan sovellu, sillä ylös johtavat portaat ovat varsin jyrkät. Pyydämme noudattamaan varovaisuutta.

Pyykinpesukone ja hiustenkuivaaja ovat perusvarustelua kaikissa Loma-Väkkärän mökeissä.

Sähköllä lämpiävässä saunassa voit nauttia hellistä löylyistä. Uimaan voit pulahtaa kahta eri reittiä - joko matalammasta rannasta tai suoraan laiturilta.

Mökkien perusvarustukseen kuuluvat shampoot, hoitoaineet ja suihkusaippuat.

Grillikatoksen kulmalta pääsee astelemaan matalampaan uimarantaan.

Järven puoleisella isolla terassilla on mukava istuskella, vaikkei aurinko täysillä säteillään hellisikään. Voit rauhassa nautiskella oman rannan maisemasta. Polku vie isolta kuistilta laiturille.

Pienemmille uimareille sopivalle polskuttelupaikalle pääsee grillikatoksen kulmalta. Isommat uimarit voivat lähteä lenkille suoraan laiturin nokasta.

Mökki sijaitsee niemessä, Saimaan ympäröimänä. Läheisen salmen kautta pääsee Käenniemen selälle, ja 20 hevosvoimaa hyödyntäen olet puolessa tunnissa Astuvansalmen kalliomaalauksilla. Nämä 5000 vuoden ikäiset maalaukset ovat Pohjoismaiden vanhimmat.

Grillikatoksessa paistat herkulliset kalat, lihat, kasvikset sekä jälkiruoaksi muurikkaletut. Ikkunallinen katos on suojaisa ja tunnelmallinen paikka pidempäänkin illanviettoon ja istuskeluun.

Olohuone, ruokailutila ja keittiö ovat yhtä isoa tilaa. Kaksi tilavaa makuuhuonetta alakerrassa ja yläkerrassa parvi, josta näkee olohuoneeseen.

Takka lämpiää talvi-illan iloksi joko oman metsän tai paikallisen yrittäjän puilla.

Nuottakallio


Kuusi laadukasta mökkiä upeilla paikoilla. Vertaa!

Lokkero

Modernisti sisustettu tilava hirsimökki Ristiinassa, Saimaan antoisien kalavesien äärellä.

Nuottakallio

Saimaan Käenniemen selän tuntumassa Ristiinassa sijaitseva perheen tyttärien sisustama hirsimökki.

Syväjärvi

Paikalla veistetty neljän makuuhuoneen hirsimökki rauhallisen Syväjärven rannalla. Lapsille sopiva ranta.

Vasikkahaka

Kotitilamme tuntumassa sijaitseva kodikas yhden perheen hirsimökki rauhallisella Härkäjärvellä.

Kalastajan torppa I

Saimaan saaressa Savitaipaleen Partakosken lähellä kaksi hyvinvarusteltua kalastajien suosikkia.

Kalastajan torppa II

Kilometrin vesimatka Kalastajan torpille on hauska elämys. Talvella perille vie jäätie.